Noniin. Aloitin sitten pitkästä aikaa uuden blogin, ja nyt en sitten keksi mitään kirjoitettavaa.
No, ajatellaampa eka, miksi aloitin tämän blogin?
-Luin pro ana blogeja. Teki mieli tehdä oma. Mutta minä en ole pro ana, olen vain kiinteytyjä. Kiinteytyjä hienoisella pro ana taustalla. Ikuinen laihduttaja.
Muutama vuosi takaperin laihdutin kuutisen kiloa syömättömyydellä ja liikunnan lisäämisellä. Pääsin alipainon puolelle. Taktiikkani oli kuitenkin heikoimmasta päästä. Suurinosa kaloreistani, joita päivät pitkät laskeskelin, tuli suklaasta. Olen aina himoinnut suklaata, enkä voinut jättää sitä jälkeeni. Päivässä siis parhaimmillaan söin kaksi riviä suklaata, enkä mitään muuta. Voitte arvata, miten huono olo oli.
Silloinen tavoitteeni oli yksinkertaisesti laihtua ja pian. Rääkätä itseäni. Olin heikko ja halusin olla heikompi. Halusin olla - niin sanotusti - höyhenen kevyt. Hauras, kevyt, pieni. Halusin huomiota henkilöltä, joka ei kuitenkaan koskaan tulisi antamaan sitä tarpeeksi, ainakaan omasta mielestäni. Halusin paeta omaa itseinhoani, mutta inhosin itseäni vain lisää.
Tällä kertaa asiat ovat toisin. Toivon mukaan olen aikuisempi ja kärsivällisempi, hiukan viisaampi. Tällä kertaa tavoitteeni on kuntoutua ja kiinteytyä, vähentää rasvakerrosta ja kasvattaa lihaksia. Miten tämän saavutan? Syömällä normaalisti (terveellisesti), jättämällä makeat ja liikkumalla enemmän. Haluan oppia hallitsemaan kehoani, sillä minähän olen, liikkuva täystuho. Olen aina ollut kömpelömmästä päästä, varustettuna huonolla tasapainolla ja heikoilla motoristisilla kyvyillä. Ehkä jos opin hallitsemaan lihaksiani, opin myös tiettyä, sanottaisiinko, eleganssia. Käyttämään kehoani paremmin ja ylväämmin. Näyttämään paremmalta, liikkumaan sulavammin.
Olen ollut ikäni "laihaläski". Tämä asia tulee muuttumaan, jos saan pidettyä motivaationi korkealla. Ja minähän pidän. Tämä on eräs niistä muutoksista, joita olen salaa elämääni kaivannut. Onnistumisen tunnetta, tavoitteita, motivaatiota. Entisenä masennuspotilaana olen aina kieltänyt itseltäni sellaiset tunteet kuin ylpeys, kunnianhimo, ynnä muu positiivisten asioiden tavoittelu. Luokittelin ne aina turhiksi, valtavirran lampaiden turvaköysiksi, joiden varassa ne roikkuu liiakseen, näkemättä elämän todellista kurjuutta. Mutta jos totta puhutaan, en minäkään näe. Se jos mikä on hyvä oppia, on se ettei tiedä mitään. Minä en tiedä mitään. Tieto on marginaalista, sillä sen olemassa olo on lähinnä kuvitteellista. Totuutta ei ole, ainakaan yhtä. Kukaan meistä ei näe maailmaa realistisesti, objektiivisesti, puhtaasti. Kaikki vaeltavat omien skeemojensa ja assosiaatioidensa sokeuttamana. Mitähän muita hienoja sanoja keksisin vielä asialle.
Minä aioin muuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti